Indian Curry House

Ohitseni ajoi kaupungilla auto, jonka kyljessä oli intialaisen ravintolan mainos. Luulin, että Turkuun on nyt perustettu toinenkin intialainen ravintola Indiman lisäksi ja googlettamalla löysin sivut: www.indiancurryhouse.fi Päätin mennä pienen iskuryhmän kanssa testaamaan tulokas. Tulokas oli tullut Turun katukuvaan jo n. vuosi sitten mutta koska en useasti käy Puutarhakadulla on se jäänyt minulta huomaamatta. Menimme ravintolaan lounasaikaan (klo 11-15) 28.5.2010. Tänään oli lounaalla vaihtoehtoisesti kanaa, lammasta ja kalaa. Tilasin itse currykanaa ja muut tilasivat lammasta sopivan tulisena. Alkuun kuuluu salaattipöytä ja tänään oli tarjolla myös maukasta vihanneskeittoa. Ravintola hankkii viinioikeudet vasta ensi vuonna joten tyydyimme jääveteen. Lounas oli todella hintansa (7,50 euroa) väärtti ja juuri sopivan tulista mikä intialaisten mielestä mahtaa olla mautonta. Annos tuodaan siististi lokeroidulta metallilautaselta, jossa lisukkeina jogurttikastiketta, linssimuhennosta sekä riisiä. Kahvikin kuuluu samaan hintaan mutta mieleni teki mangolassia, joka toimi mukavasti jälkiruokana.

Haastattelimme ravintoloitsija Hemant Banaulikerin taustaa ja miksi mies on aikanaan rantautunut Suomeen. Hän kertoi tavallisen tarinan miten ensin oli parikin kertaa viettänyt aikaansa turistiviisumin turvin ja sitten kuvioon oli tullut suomalainen vaimo ja niin tämä Goasta kotoisin oleva entinen taksiyrittäjä kiinnittyi Turkuun ravintolanpitäjäksi. Ravintola on oikea perheyritys, jossa apuna hääräävät sivutoimisina työntekijöinä vaimo ja muutkin perheenjäsenet. Ravintola on melko pieni mutta sieltä saa tilattua annokset myös mukaan kotiin vietäviksi. Meillekin pakattiin muutama iso naan-leipä evääksi.

Ruokalistan mukaan pieni keittiö pystyy loihtimaan toinen toistaan eksoottisempia annoksia, joita täytyy käydä joku ilta kokeilemassa. Lounaan puhtaat ja selkeät vaikka mausteiset maut houkuttelevat perehtymään syvemmälle intialaisen keittiön salaisuuksiin.

Samppalinna

Perinteinen Samppalinna on taas avannut ovensa lounasvieraille. On hienoa, että Turulla on tällaisia kesäravintoloita, joihin sopii turistitkin viedä nurkkapatriootin ylpeydellä. Samppalinna on ollut minulle henkilökohtaisesti tuttu paikka jo lapsuudestani saakka. Perheystävämme Alma Nyström oli aikanaan ravintolan omistajana ja hänen Putte poikansa kanssa leikimme hurjia inkkarileikkejä orkesterilavan alla. Putten hurjat leikit päättyivät myöhemmin onnettomasti. Muutettuaan Helsinkiin tämä hurja kaveri jatkoi leikkejään korkeiden rakennusten katoilla, josta hän kohtalokkaasti kerran horjahti ja kuoli pois liian nuorena. Myöhemmin vietin täysikasvuiseksi (21 v.) tuloani Samppalinnassa ja sain ystävältäni Tapani Lyyltä lahjaksi pinon ravintolan tuhkakuppeja. Rikos on jo varmaan vanhentunut koska yhtään tuhkakuppiakaan ei ole enää jäljellä. Menin sitten vuonna 1958 naimisiin Uudessakaupungissa mistä teimme vaimoni kanssa häämatkan Turkuun. Hääpäivän ilta meni Ravintola Itämeren tanssilattialla mutta hääpäivän lounaan söimme Samppalinnassa. Myös kokkikurssini päättymistä juhlimme vaimoni kanssa Samppalinnan salissa.
Turun Osuuskauppa omistaa Teinin lisäksi tämän H.C. Rettigin vuonna 1865 rakennuttaman ravintolapaviljongin. Sen on suunnitellut kaupunginarkkitehti C.J. von Heideken. En tiedä mitä sukua hän oli synnytyslaitos Heidekenin ylilääkärille mutta molemmat ovat jättäneet jälkensä turkulaisuuteen. Samppalinnaa kutsuttiin Rettigin johdosta Rettikaksi ja mukavaa kun siellä nykyisin tarjotaan Rettikan kesäbuffetia hintaan 11,90 euroa. Seurueeni nautti buffetin lisäksi karitsanpaistia, jolle ei kertynyt enempää hintaa kuin 2 euroa eli buffetin ja tämän lämminruokayhdistelmän yhteíshinta oli vain 13,90 euroa.
Viinilistakin oli ihan mielenkiintoinen mutta henkilökunnan (töissä ainoastaan salin puolella Elina ja keittiössä Ville) viinitietämys olematonta. Parannusta on kuulemma odotettavissa kun lähiaikoina tullaan heille järjestämään talon puolesta viinien briifausta.
Toivottavasti TOK satsaa Samppalinnaan lisää henkilökuntaa, sillä oli hämmästyttävää katsella miten näin iso ravintola pyöri lounasaikaan kahden hengen voimin. Ei käynyt kateeksi Elinan työmäärää kun joutui ravintolasalin lisäksi huolehtimaan myös terassilla kauniista kesäpäivästä ja talon antimista nauttivista asiakkaista. Toivon Elinalle ja Villelle lisää apuvoimia sillä tällainen 140 vuotta kestänyt ravintolatoiminta ei saa kaatua henkilökunnan puutteeseen.