Monday, July 29, 2013

Pyhämaan Pirtti

 Pyhämaa on ollut monta vuotta tunnettu hyvästä ravintolastaan "Pyhämaan Ruori". Omistajan kuoltua perilliset eivät pystyneet pitämään mainetta yllä ja ravintolan maine ja kannattavuus alkoivat hiipua. Nyt kuitenkin ovat toukokuusta lähtien ravintolaa hallinneet Leena ja Vento Aalto. Kävimme pienellä porukalla tänään testaamassa miltä tilanne nyt näytti.
Olimme hämmästyneitä miten Pirtti tuntui paljon avarammalta kuin aikaisempi Ruori. Asiakaspaikkoja oli yhtä paljon mutta pienillä muutoksilla sali oli saatu todella viihtyisäksi. Vanha lounas oli säilytetty mutta jokainen ruokalaji oli huolella tehty tuoreista tarvikkeista. Alkuun maistuivat itse tehdyt silakkarullat ja sillit Pyhämaan omien siiklien kera. Kaiken kruunasi emännän jälkikäteen pöytään tuoma graavi villisiika, jonka veroista en ole koskaan aikaisemmin maistanut. Lämpimänä ruokana sai valita kalasopan lisäksi rakkaudella tehtyä läskisoosia ja erilaisia vihannesmuhennoksia. Kyllä yksinkertainen kotiruokakin voi tuntua juhlavalta. Jälkiruokana oli itse tehtyä vadelmakiisseliä ja komeaa täytekakkua kahvin kera. Koko lysti maksoi vain 12 euroa ja kyllä ruoka oli hintansa väärti.
Isäntä kävi esittelemässä meille vieressä olevia majoitus ja kokoustiloja, jotka kaikki oli entisöity pieteetillä ja saatu todella kodikkaiksi.

No comments: