Friday, May 28, 2010
Indian Curry House
Ohitseni ajoi kaupungilla auto, jonka kyljessä oli intialaisen ravintolan mainos. Luulin, että Turkuun on nyt perustettu toinenkin intialainen ravintola Indiman lisäksi ja googlettamalla löysin sivut: www.indiancurryhouse.fi Päätin mennä pienen iskuryhmän kanssa testaamaan tulokas. Tulokas oli tullut Turun katukuvaan jo n. vuosi sitten mutta koska en useasti käy Puutarhakadulla on se jäänyt minulta huomaamatta. Menimme ravintolaan lounasaikaan (klo 11-15) 28.5.2010. Tänään oli lounaalla vaihtoehtoisesti kanaa, lammasta ja kalaa. Tilasin itse currykanaa ja muut tilasivat lammasta sopivan tulisena. Alkuun kuuluu salaattipöytä ja tänään oli tarjolla myös maukasta vihanneskeittoa. Ravintola hankkii viinioikeudet vasta ensi vuonna joten tyydyimme jääveteen. Lounas oli todella hintansa (7,50 euroa) väärtti ja juuri sopivan tulista mikä intialaisten mielestä mahtaa olla mautonta. Annos tuodaan siististi lokeroidulta metallilautaselta, jossa lisukkeina jogurttikastiketta, linssimuhennosta sekä riisiä. Kahvikin kuuluu samaan hintaan mutta mieleni teki mangolassia, joka toimi mukavasti jälkiruokana.
Haastattelimme ravintoloitsija Hemant Banaulikerin taustaa ja miksi mies on aikanaan rantautunut Suomeen. Hän kertoi tavallisen tarinan miten ensin oli parikin kertaa viettänyt aikaansa turistiviisumin turvin ja sitten kuvioon oli tullut suomalainen vaimo ja niin tämä Goasta kotoisin oleva entinen taksiyrittäjä kiinnittyi Turkuun ravintolanpitäjäksi. Ravintola on oikea perheyritys, jossa apuna hääräävät sivutoimisina työntekijöinä vaimo ja muutkin perheenjäsenet. Ravintola on melko pieni mutta sieltä saa tilattua annokset myös mukaan kotiin vietäviksi. Meillekin pakattiin muutama iso naan-leipä evääksi.
Ruokalistan mukaan pieni keittiö pystyy loihtimaan toinen toistaan eksoottisempia annoksia, joita täytyy käydä joku ilta kokeilemassa. Lounaan puhtaat ja selkeät vaikka mausteiset maut houkuttelevat perehtymään syvemmälle intialaisen keittiön salaisuuksiin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Eikö Hämeenkadullakin ole yksi intialainen ravintola. Ainakin oli reilu vuosi sitten, ja oikein maukasta ruokaa siellä silloin tarjoiltiin.
-mh
Olemme jo Hämeenkadulla sijaitsevan Delhi Dahbaarin testanneet. Ks. http://www.delhidarbar.fi/
Post a Comment