Samppalinna

Perinteinen Samppalinna on taas avannut ovensa lounasvieraille. On hienoa, että Turulla on tällaisia kesäravintoloita, joihin sopii turistitkin viedä nurkkapatriootin ylpeydellä. Samppalinna on ollut minulle henkilökohtaisesti tuttu paikka jo lapsuudestani saakka. Perheystävämme Alma Nyström oli aikanaan ravintolan omistajana ja hänen Putte poikansa kanssa leikimme hurjia inkkarileikkejä orkesterilavan alla. Putten hurjat leikit päättyivät myöhemmin onnettomasti. Muutettuaan Helsinkiin tämä hurja kaveri jatkoi leikkejään korkeiden rakennusten katoilla, josta hän kohtalokkaasti kerran horjahti ja kuoli pois liian nuorena. Myöhemmin vietin täysikasvuiseksi (21 v.) tuloani Samppalinnassa ja sain ystävältäni Tapani Lyyltä lahjaksi pinon ravintolan tuhkakuppeja. Rikos on jo varmaan vanhentunut koska yhtään tuhkakuppiakaan ei ole enää jäljellä. Menin sitten vuonna 1958 naimisiin Uudessakaupungissa mistä teimme vaimoni kanssa häämatkan Turkuun. Hääpäivän ilta meni Ravintola Itämeren tanssilattialla mutta hääpäivän lounaan söimme Samppalinnassa. Myös kokkikurssini päättymistä juhlimme vaimoni kanssa Samppalinnan salissa.
Turun Osuuskauppa omistaa Teinin lisäksi tämän H.C. Rettigin vuonna 1865 rakennuttaman ravintolapaviljongin. Sen on suunnitellut kaupunginarkkitehti C.J. von Heideken. En tiedä mitä sukua hän oli synnytyslaitos Heidekenin ylilääkärille mutta molemmat ovat jättäneet jälkensä turkulaisuuteen. Samppalinnaa kutsuttiin Rettigin johdosta Rettikaksi ja mukavaa kun siellä nykyisin tarjotaan Rettikan kesäbuffetia hintaan 11,90 euroa. Seurueeni nautti buffetin lisäksi karitsanpaistia, jolle ei kertynyt enempää hintaa kuin 2 euroa eli buffetin ja tämän lämminruokayhdistelmän yhteíshinta oli vain 13,90 euroa.
Viinilistakin oli ihan mielenkiintoinen mutta henkilökunnan (töissä ainoastaan salin puolella Elina ja keittiössä Ville) viinitietämys olematonta. Parannusta on kuulemma odotettavissa kun lähiaikoina tullaan heille järjestämään talon puolesta viinien briifausta.
Toivottavasti TOK satsaa Samppalinnaan lisää henkilökuntaa, sillä oli hämmästyttävää katsella miten näin iso ravintola pyöri lounasaikaan kahden hengen voimin. Ei käynyt kateeksi Elinan työmäärää kun joutui ravintolasalin lisäksi huolehtimaan myös terassilla kauniista kesäpäivästä ja talon antimista nauttivista asiakkaista. Toivon Elinalle ja Villelle lisää apuvoimia sillä tällainen 140 vuotta kestänyt ravintolatoiminta ei saa kaatua henkilökunnan puutteeseen.