Tuesday, July 20, 2010

Enkeliravintola

Turun Enkeliravintola toimii v. 1880 rakennetussa puutalossa. Kari ja Mimi Grönblom pitivät talossa taidenäyttelyitä ja perustivat näyttelytilojen yhteyteen pienen kahvilan v. 1992. Vuonna 1994 oli näyttelyn nimenä "Enkelin suudelma" ja se antoi varsinaisen sysäyksen laajentaa kahvio ravintolaksi. Näin syntyi Enkeliravintola, joka sisustukseltaan on eräs Turun erikoisemmista. Enkeleitä on joka puolella ja vaihtuvat taidenäyttelyt pitävät huolta myös henkisestä ravinnosta. Olen tehnyt useamman haastattelun kaupunkilehti Aamusetiin ja yleensä haasateltavat kutsuttiin lounaalle Enkeliravintolaan, joka silloin jo oli siirtynyt nuoremman sukupolven haltuun. Tällöin ranintolaa pitivät Erkki Rantala ja Timo Rantalaiho. Päätin pitkästä aikaa käydä poikia tervehtimässä mutta yllätyksekseni ravintolassa olikin tapahtunut sukupuolen muutos. Pitokokki Maija Laine oli ottanut ravintolan haltuunsa ja nyt keittiössä hääri Katja Nurmio

ja salin puolella Ritva Lappalainen. Mikään ei onneksi ollut muuttunut. Ympäristö oli yhtä inspiroiva ja tavallinen arkilounaskin tarjoiltiin juhlallisesti pöytiin.
Tarjoiltu salaatti oli tuoreen rapeaa ja juuri sopivasti öljykastikkeella höystettyä.
Tilasin lounasvalikoimasta kunnon pannupihvin mummonmuusilla. Lisukkeena oli raikasta puolukkahilloa ja maustekurkkua. Kunnon ison pannupihvin sijasta oli lautaselle asetettu 2 pienempää mutta maku oli paistettuine sipuleineen todella maukas.

Suolan käytöstä voidaan aina olla eri mieltä mutta sitä saa aina purkista lisää mutta vaikeampi sitä on saada valmiista ruoasta pois. Toivottavasti reilu suolan käyttö viestittää rakastuneesta kokista. Itse join jäävettä mutta maistoin seuralaiseni lasista Vicarage Lane talon uusseelantilaista Pinot Noiria, joka juhlisti pannupihvin arkista makua. Kahvit kuuluivat lounaan hintaan (11 euroa), joka mielestäni oli hyvinkin kohtuullinen ruoan laatuun ja määrään nähden.
Jos haluatte katsastaa ravintolan kotisivut niin sieltä löytyvät niin menut kuin viinilistakin. Osoite on: www.enkeliravintola.fi Onnea ja menestystä uudelle naisenergialle.

No comments: