Tuesday, June 04, 2013

Player´s Pub




 Naantaliin avattiin kuun alusta vanha pubi mutta uusissa raameissa. En ole ennen edes tiennyt kyseisen pubin olemassaolosta ennenkuin pubin uusi ravintoloitsija Maikki Lamberg soitti mulle ja pyysi muutamaksi päiväksi tuuraamaan vakinaista työntekijäänsä. Varovaisena miehenä otin vaimon mukaani ja menimme heti avajaispäivänä 3.6. kokeilemaan pubin lounasta. Buffet lounas käsitti runsaan voileipäpöydän, kalakeiton, haudutetun lampaan paistin ja kahvin. Hinta oli 9.20 euroa ja mielestämme lounas oli hintansa väärtti.

Todennäköisesti tämä pubi on nimestäkin päätellen ollut aikaisemmin penkkiurheilijoiden suosiossa, josta isolta TV-skreeniltä on seurattu erilaisia urheilutapahtumia. Ainakin rekvisiittana toimi numeroidut pelaajapaidat ja mailat ja palokaapin ovessa komeili Ice Hockey Team Naantalin logo. Netistä katsoin, että seura toimii aktiivisesti myös jalkapallon, lentopallon, ringetten ja taitoluistelun parissa.

Toivotan Maikki Lambergille menestystä uuden pubin hoidossa. Maikki on jo n. 10 vuoden ajan asunut Helsingissä ja toiminut Saunaseuran ravintoloitsijana mutta saapunut aina kesäisin tänne Varsinais-Suomeen. Hänen vastuullaan on jo muutaman vuoden ollut Merimaskun Rantamakasiini ja nyt uutena lapsena tämä Player´s Pub. Maikista on sanojensa mukaan tulossa naantalilainen.

Pubi on auki klo 11 - 23, joten poiketkaa talossa

No comments: